Siirry ostamaan lippuja tiketti.fi
Herokuva

Tiketti yrityksenä

Tiketin synty

Tiketti syntyi Helsingissä vappuna 1975. Rock oli tullut Suomeen jäädäkseen, ja nuori polvi loi itsensä näköistä uutta uljasta maailmaa.  Uuden lippukaupan perustivat opiskelijaosakunnat, jotka olivat alkaneet aktiivisesti järjestää omia klubi-iltojaan, ja suosion kasvaessa ennakkolipunmyynnille alkoi olla kova tarve.

Pääkallopaikka oli Tavastia-klubi, joka on yksi harvoista yhä toiminnassa olevista aikakauden klubeista, ja jonka kanssa Tiketillä on ollut katkeamaton yhteinen historia vuodesta 1975.

Kotimainen välittäjä

Olemme täysin kotimainen lipunvälityksen edelläkävijä ja tapahtumamarkkinoinnin asiantuntija. Vuosien aikana olemme kehittyneet yhdessä suomalaisen tapahtumakentän kanssa ja palvelemme vuosittain tuhansia tapahtumia eri puolilla Suomea.

Asiakkainamme on festivaaleja, urheiluseuroja, klubeja, teattereita, messuja, konserttitaloja, kaupunkeja ja järjestöjä. Tapahtumat ovat erilaisia, mutta tarve on sama. Lipunmyynnin, markkinoinnin ja yleisökokemuksen on toimittava sujuvasti.

Tiketin henkilökunta


Arvot, missio ja visio

Tärkein arvomme on välittäminen. Välitämme tapahtumien onnistumisesta, mutta myös siitä, millaisia vaikutuksia tekemisellämme on ihmisiin, yhdenvertaisuuteen ja ympäröivään maailmaan.

Välittäminen näkyy tavassamme suhtautua vastuullisuuteen. Se on meille osa jokapäiväistä päätöksentekoa ja jatkuvaa työtä, ei erillinen teema. Tiketissä toimii oma vastuullisuustyöryhmä, jonka tehtävänä on kehittää ja seurata sitä, miten ympäristövastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo huomioidaan toiminnassamme. Näemme vastuullisuuden tapana kantaa vastuuta tapahtumista, ihmisistä ja tulevaisuudesta.

Meitä ohjaa ennen kaikkea rakkaus hyviä tapahtumia kohtaan. Missiomme on olla tapahtumanjärjestäjän paras ystävä, jonka avulla yleisö löytää upeiden elämysten äärelle.

Visiomme on olla universumien paras.
Meille se tarkoittaa rohkeutta tehdä asiat joka päivä hieman paremmin kuin eilen. Panostamme Tiketin henkilökuntaan ja työyhteisöön, jossa jokainen saa olla aidosti sellainen kuin on. Meillä on tilaa kasvaa, onnistua ja oppia. Uskomme, että panostamalla meihin, pystymme myös tarjoamaan yleisöasiakkaille ja tapahtumajärjestäjille parhaan mahdollisen palvelun.  Meillä iloitaan, kannustetaan ja tsempataan.

Vuonna 2026 keskitymme kohtaamisiin.
Ne syntyvät arjessa, työssä ja tapahtumien ympärillä, usein pienissä hetkissä ja ihmisten välillä. Kohtaamisten ytimessä ovat ihmiset ja välittäminen, joista rakentuu luottamus ja sujuva yhteistyö tapahtumien ympärille.

Tiketti numeroina

6 000 Tapahtumaa vuodessa
136 000 Markkinointilupaa
8 000 000 Verkkosivuistuntoa
55 Työntekijää
103 500 Someseuraajaa