Siirry ostamaan lippuja tiketti.fi
Herokuva

Jouluterveiset Tiketistä!



Hei ystävä!

Lämmin kiitos yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. On ollut jälleen ilo tehdä töitä yhdessä onnistuneiden tapahtumien eteen!

Kokonaisuutena tämäkin vuosi on ollut Tiketille hyvä. Olemme jatkaneet aktiivista tuotteidemme ja palveluidemme kehitystyötä. Tuoreimpana yleisöasiakkaiden palvelua parantavana osana, olemme uudistaneet TikettiTurvan. Nyt TikettiTurva on aikaisempaa joustavampi ja asiakkailla on laajempi turva muutosten varalle lippuja ostaessaan. Uskomme, että uudistus rohkaisee asiakkaita sitoutumaan tapahtumiin ja lippuostopäätöksiin aiempaa aikaisemmin.

Tähän vuoteen on mahtunut tapahtuma-alaa laajasti koskettaneita muutoksia, joista merkittävimpänä vuodenvaihteessa voimaan astuva muutos alalla käytettävään arvonlisäverokantaan. Olemme Tikettinä osallistuneet aktiivisesti keskusteluun ja vaikuttamiseen alamme parhaaksi muun muassa Tapahtumateollisuus ry:n työryhmissä ja edunvalvonnan tilaisuuksissa. Vaikkakaan verokannan suunniteltua muutosta emme alana pystyneet estämään, aktiivinen osallistuminen keskusteluihin varmasti osaltaan vaikutti verottajan tulkinnan arvonlisäveron määräytymisen kohtuullisuuteen.

Tulevana vuonna vietämme Tiketin 50-vuotisjuhlavuotta. Uudistuvat verkkosivumme tulevat olemaan yksi näkyvimmistä muutoksista, ja lisäksi jatkamme tuotteidemme ja palveluidemme kehittämistä entistä monipuolisimmiksi ja alan edistyneimmiksi. Haluamme jatkossakin tarjota alan parasta palvelua niin tapahtumien järjestäjille kuin yleisöasiakkaillekin.

Tänä vuonna ohjaamme jälleen joulutervehdyksiin varatut rahat hyväntekeväisyyskohteisiin, jotka edistävät meille tärkeitä välittämisen ja yhdenvertaisuuden arvoja. Tuemme Lucia-keräystä kannanottona rasismia vastaan ja lapsiperheiden hyväksi, VVA ry:tä asunnottomuuden vähentämiseksi ja inhimillisen elämänlaadun edistämiseksi ja Prometheus leirin tuki ry:tä sekä Pelastakaa Lapset ry:tä nuorten ja lasten hyvinvoinnin sekä yhdenvertaisten harrastusmahdollisuuksien edistämiseksi.

Oikein hyvää joulua ja menestystä tulevaan vuoteen.
Me Tiketissä odotamme yhteistä tapahtumavuotta 2025 jo innolla!

Vuodenvaihteen aukioloajat

Ma 23.12.

Yleisöasiakkaiden puhelinpalvelu klo 9-21 | Asiakasneuvonta klo 10-18
Järjestäjäasiakaspalvelu klo 9-21

Jouluaatto ti 24.12.

Yleisöasiakkaiden puhelinpalvelu klo 9-13 | Asiakasneuvonta suljettu
Järjestäjäasiakaspalvelun tavoittaa kiireellisissä asioissa klo 11-18

Joulupäivä ke 25.12.

Yleisöasiakkaiden puhelinpalvelu klo 11-15 | Asiakasneuvonta suljettu
Järjestäjäasiakaspalvelun tavoittaa kiireellisissä asioissa klo 11-18

Tapaninpäivä to 26.12.

Yleisöasiakkaiden puhelinpalvelu klo 11-18 | Asiakasneuvonta suljettu
Järjestäjäasiakaspalvelu klo 11-18

Ma 30.12.

Yleisöasiakkaiden puhelinpalvelu klo 9-21 | Asiakasneuvonta klo 10-18
Järjestäjäasiakaspalvelu klo 9-21

Uudenvuodenaatto ti 31.12.

Yleisöasiakkaiden puhelinpalvelu klo 9-00 | Asiakasneuvonta klo 10-18
Järjestäjäasiakaspalvelu klo 9-21

Uudenvuodenpäivä ke 1.1.2025

Yleisöasiakkaiden puhelinpalvelu klo 11-18 | Asiakasneuvonta suljettu
Järjestäjäasiakaspalvelu klo 11-18

Loppiainen ma 6.1.2025

Yleisöasiakkaiden puhelinpalvelu klo 11-18 | Asiakasneuvonta suljettu
Järjestäjäasiakaspalvelu klo 11-18